Etusivu2024-08-23T15:54:52+03:00

Yksilöllisesti käsinvalmistetut kitarat vuodesta 1992

Käsintehtyjen kitaroiden kysyntä on ollut  koko 2000-luvun alun selvässä kasvussa. Kitaristien tarpeet ja vaatimukset ovat monilta osin hyvinkin yksilöllisiä ja se “high-end” tehdaskitara ei välttämättä tarjoa optimaalista ratkaisua.

Soitettavuus, tavoiteltu sointimaailma ja paras mahdollinen työn laatu ovat johtavat ajatuksemme soitinta valmistettaessa. Oikeiden valmistusmateriaalien ja rakenteellisten ratkaisujen lisäksi yksilöllisesti valmistettu soitin on visuaalisesti upea – koko elinkaarensa ajan.

Sinun soittimesi tulee olla juuri sinun käteesi sopiva, sen tulee sopia soittotyylillesi ja sen tulee näyttää juuri sellaiselta kuin haluat. Valmistamme myös täysin kustomoituja soittimia jolloin prosessi aloitetaan puhtaalta suuunnittelupöydällä muottien valmistamisella.

SOINTI

Soittimen äänen laatu on osatekijöidensä summa. Materiaalit, muodot, mitoitukset, pintakäsittelyt, liimat, liitokset jne. vaikuttavat omalta osaltaan sointiin. Siksi on olennaisen tärkeää ymmärtää, mihin tarkoitukseen soitin halutaan. Näin voidaan eri valinnoin tuottaa muusikolle luotettava henkilökohtainen työkalu.

SOITETTAVUUS

Erinomainen soitettavuus on laadukkaan soittimen tärkeimpiä yksittäisiä ominaisuuksia. Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota soitettavuuteen liittyviin erityistoivomuksiin ja soittamisen helppouteen. Mikä sopii toiselle, voi olla toiseen soittotyyliin hankalampi.  Tyypillisiä huomioitavia asioita soittimen mallin lisäksi ovat kaulan leveys, profiili ja pintakäsittely, otelauta ja sen merkinnät, kielten valinta, kielikorkeudet, virittimet, mikrofonit, jne.

TYÖN LAATU

Soittimemme valmistetaan kestämään pitkään ja ikääntymään arvokkaasti. Tämä näkyy materiaalivalinnoissa ja valmistustavoissa. Klassiset lakat ja liimat ovat kehitetty nimenomaan soittimien valmistamiseen. Kunnioitamme soitinvalmistuksen perinteitä mutta olemme aina avoimia kehittämään sinulle jotain modernia ja uutta.

Soitinhuollot, korjaustyöt ja entisöinnit

Huollamme, säädämme, korjaamme ja entisöimme kaikki soittimet: akustiset instrumentit, sähkökitarat, bassot, jne. Katso hinnastomme ja lue vinkkejä soittimesi pitämiseksi pelikunnossa. Ota tarvittaessa yhteyttä info@lottonen.com tai sivun alalaidassa olevan yhteyslomakkeen avulla. Voit myös soittaa meille, puh. 010 4405200.

Olemme Euroopan Kitaranrakentajien Yhdistyksen ja Suomen Soitinrakentajien Killan jäseniä.

Lottonen -akustiset kitarat

 

Nyt kyllä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kiitos Tommi (P-6X) ja Pertsa (LR-00)!
Kun haluat kuunnella miltä muut akustiset kitaramme kuulostavat, ole ystävällinen ja piipahda Youtube-kanavassamme.

Perusmallit

Kitaramme ovat yksilöllisesti asiakkaalle valmistettuja. Käytämme yleensä kuitenkin lähtökohtana perusmallistomme vaihtoehtoja, joissa monet tärkeät asiat ovat jo valmiiksi mietittyjä ja käytännössä hyväksi koettuja. 

SOINTI – SOITETTAVUUS – TYÖN LAATU

Hinnat alkaen 2000 €. Katso tarkemmat hinnat tuotesivuilta.

Tasakantiset akustiset soittimet

  • P -malli on genrensä perinteikäs edustaja, jossa kopan muoto, rimoitus ja tallaratkaisu antavat äänelle tyypillisen “vanhanajan” värin.
  • S -malli on pienikoppainen, hyvin syliin istuva, tasapainoinen soitin, joka soveltuu erityisesti näppäilysoittoon ja äänityksiin.
  • M -malli on keskikokoinen, reaktiivinen ja laajan dynamiikan omaava soitin, joka soveltuu erinomaisesti yleiskitaraksi monille tyyleille.
  • D -malli on perinteinen bluegrass -soitin, joka voimakkaan äänensä ansiosta soveltuu hyvin säestys- ja soolosoittoon.

Kaarevakantiset akustiset soittimet

  • Kaarevakantiset kitaramallimme Centurion ja Modesto ovat laminoituja jazz -kitaroita, joiden suosio perustuu monipuolisuuteen ja erittäin hyvään hinta/laatu suhteeseen.

Laulu-lele. Pieni on kaunista.

Suomalaisesta tervalepästä valmistettu Laulu -ukulele on näyttävä soitin.  Kansi, sivut, pohja ja kaula ovat kaikki tervaleppää, joka on kevyt ja stabiili materiaali ja soveltuu siten erinomaisesti soitinrakennukseen.  Laulu on saatavilla useilla eri pintakäsittelyillä ja sävyillä neljänä versiona:

  • Sopraano, alk. 700 €
  • Konsertti, alk. 900 €
  • Tenori, alk. 1300 €
  • Baritoni, alk. 1700 €

Jarmo Julkunen esittelee livenä Laulu-ukuleleä

Copacabana Guitar, design Eero Aarnio

The Copacabana Guitar is a unique and a high quality instrument as well as a living part of modern design history. The Copa is built with the highest standards in materials and workmanship and with best accessories available. My over 20 years experience in repairworks and building high quality guitars guarantees a professional approach to The Copa – designed by Mr. Eero Aarnio. Note: The truss rod cover and the control plates are exactly the same fiberglass as used in original Eero Aarnio´s Ballchair and Pastilchair

Body: Finnish Aspen Neck: Finnish Alder, Bolted Steel Truss Rod Fingerboard: Harvested East Indian Rosewood (12″ Radius ) Tuners: Chrome Plated Frets: VanGent Pickup: Chrome Plated CopaBucker. Custom humbucker with coil-tap capability. Controls: One Volume, One Tone Tailpiece/Bridge: Chrome Plated

Colors: Original Copacabana Red, Yellow, Orange, Green and Black. White is also available. Finish: High Gloss Polyurethane Other Features: Mother of Pearl Dots, Bone Nut, Tank Knobs, Endpin Jack Dimensions: Neck: Width At Nut 42.85 mm Scale Length: 24 3/4″ Overall Length: 970 mm Weight: 2,8 kg Price: 6.820 € 

 

Uutta!! CopaUke – elektroakustinen ukulele

Katso Jarmo Julkusen esittelyt oheisilta videoilta.

Asiakkaitamme mm.

Alanko Ismo, Autio Tuomo, Bibb Eric, Granfelt Ben, Hakala Petri, Hakanen Leo, Huhtakangas Jussi, Hynninen Jarmo, Iltanen Kimmo, Jakoila Antero, Julkunen Jarmo, Jämsen Kalle, Järvelä Jukka, Karjalainen Jukka, Karjalainen Samuli, Karlson Leif, Kiiski Ako, Krzywacki Petri, Kukkonen Jarno, Kuloniemi Esa, Lanu Juha, Lampuoti Juhani, Lehto Janne, Lehto Timo, Leinonen Jari, Lerche Peter, Linna Juha-Pekka, Liski Marko, Logren Tuomas, Louhivuori Janne, Luukka Pekka, Mannola Raul, Marttila Jere, Mikkola Era, Mäkinen Jaakko, Nieminen Pertti, Nikku Jarmo, Nordenstreng Markus, Nurmio Hannu, Nylund Pekka, Paappanen Ville, Porra Lauri, Putkinen Ykä, Rantanen Markus, Rautio Pekka, Rintanen Mikko, Salmela Jorma, Seppänen Timo, Sillanpää Seppo, Sipilä Jarno, Starck Kjell, Syren Jussi, Szafirovski Mikael, Tegelmann Matti, Tolonen Jukka, Tolonen Timo, Toppola Risto, Tukiainen Olli, Vaattovaara Kari, Viksten Janne, Viksten Tommi, Vilkkumaa Maija, Vuorenmaa Antti, Växby Anssi

Kitaranäyttelyt ovat hyviä paikkoja testata kitaroita:

Viimeisimpiä kuulumisia

2626, 04, 2018

Uusia ukulele-aiheisia esittelyvideoita

26/04/2018|Categories: Uutiset|

Moi. Julkaisimme Youtubeen muutamia ukulele-esittelyvideoita. Suuri kiitos Julkusen Jarmolle vaivannäöstä ja mitä mainioimmista uke-sovituksista. Käy kuuntelemassa/katsomassa. Livevideot kuvattiin Lauttasaaressa SW4 Verstaalla käyttäen Apogee Elements äänikorttia sekä Neumannin TLM-107-konkkamikkiä. Saliääni otettiin talteen parilla Tbone puikolla. CopaUkessa on

1313, 10, 2016

Holy Grail Guitar Show 2016

13/10/2016|Categories: Uutiset|

Aika rientää ja järjestyksessään kolmas Holy Grail Guitar Show on ohi. Olemme olleet onnekkaita saadessamme osallistua tähän hienoon tapahtumaan sen jokaisena vuonna. Tällä kertaa kattauksessamme oli P-6 ja P-12 Parlor -kitarat ja pieni LR-03. Osastollamme

Tilaus- ja yhteydenottolomake

    TILAAJAN TIEDOT

    Koko nimi (pakollinen)

    Sähköposti (pakollinen)

    Puhelin

    Osoite

    TILAUSTIEDOT

    TIlauksen aihe

    Kuvaile tilauksesi tai tiedustelusi vapaasti tähän

    Muista täyttää yhteystietosi oikein. Paina lähetä-nappia. Saat ruudullesi viestin, että tilauksesi tai tiedustelusi on saapunut perille. Palaamme asiaan. Voit toki myös soittaa meille numeroon 050 3016636.

    Tervetuloa Helsingin myymäläämme